PÄÄKIRJOITUS

Huhtikuu – kehon hiljainen viisaus ja paluu tasapainoon

 

Huhtikuun pääkirjoitus SuVia STORIES - keväinen pastellisävyinen kuvakollaasi, jossa teemoina hormonitasapaino, hyvinvointi, mielenterveys, Earth Day, pääsiäinen ja kevään uudistuminen.

Huhtikuussa kevään alkaa aistimaan ihan joka solulla.

Pidentyneet päivät, lisääntynyt valo ja varovainen auringon lämpö kasvoilla. Luonnossa liikkuessa huomaa, kuinka kaikki heräilee hiljalleen.

Sulaneen lumivaipan alta, routaisen maan uumenista, työntyvät rohkeasti esiin kevään ensimmäiset tulokkaat – leskenlehdet, vuokot ja muut hennot, mutta sitkeät elämän merkit.

Pehmoiset pajunkissat ilmestyvät maisemaan kuin pienet lupaukset lähestyvästä pääsiäisestä, hiljaisina mutta lohdullisina merkkeinä uudesta ajasta.

Yksi varmimmista kevään merkeistä on kuitenkin takaisin palaavat muuttolinnut: joutsenet, hanhet ja kurjet, joiden ääni halkoo taivaan kuin julistaen – olemme täällä taas.

Ehkä juuri siihen hetkeen pysähtyminen kertoo jotain olennaista.
Kun jokin palaa ja tuo mukanaan tunteen jatkuvuudesta, turvasta ja toivosta.

Tässä kuussa SuVia STORIESissa kulkee mukana yksinkertainen, mutta syvästi kantava sanoma:
Sinä riität.

Sinä riität keskeneräisenä, puolivalmiina, elämän keskellä, juuri nyt – sellaisena kuin olet.

Siksi kutsumme sinut pysähtymään artikkelimme Kun nainen palaa itseensä äärelle – matkalle, jossa ei tarvitse tulla joksikin uudeksi, vaan muistaa se, kuka on aina ollut.

Huhtikuussa pysähdymme lempeästi, mutta rehellisesti niiden teemojen äärelle, joita moni nainen kantaa hiljaa sisällään.

Puhumme kehosta, muutoksesta ja hormonitasapainosta, mutta emme pelon tai leimaamisen kautta. Emme siitä näkökulmasta, jossa yli 40-vuotiaan naisen oireet kuitataan automaattisesti “ikään kuuluvina”.

Sen sijaan käännämme katseen syvemmälle – hermoston hyvinvointiin.

Yhä useammin juuri kuormittunut, ylivirittynyt hermosto on se näkymätön tekijä, joka vaikuttaa niin PMS-oireisiin, hormonien epätasapainoon kuin kehon kykyyn palautua ja tasapainottua.
Kun hermosto saa turvaa, keho alkaa tehdä sitä, mihin se on luotu: löytää takaisin tasapainoon.

Kevät tuo mukanaan myös konkreettisia muutoksia kehoon. Allergiakausi herättää monessa oireita, ja siksi jaamme tässä kuussa luonnollisia ja lempeitä tapoja tukea kehoa siirtymässä – vahvistaa vastustuskykyä, rauhoittaa tulehdusta ja kulkea kevään mukana ilman jatkuvaa kuormitusta.

Kaikille kevään saapuminen ja lisääntynyt valo ei kuitenkaan tuo keveyttä ja uutta energiaa. Joillekin se voi tuntua raskaalta, eikä mieli herää samaan tahtiin luonnon kanssa.

Huhtikuussa annamme tilaa myös tälle kokemukselle. Puhumme kevätmasennuksesta ja siitä, miltä tuntuu olla keskellä valoa, mutta ilman valon tunnetta sisällä.

Huhtikuussa juhlistamme myös Äiti Maata.

Earth Dayn (22.4) hengessä pysähdymme muistamaan, että olemme osa luontoa, emme siitä erillisiä. Pienilläkin teoilla on merkitys – ja ennen kaikkea sillä, miten elämme, tunnemme ja kohtelemme tätä maailmaa joka päivä.

Huhtikuun voimakivi, timantti, kantaa tänä vuonna erityisen kaunista symboliikkaa.

Timantti syntyy valtavan paineen alla – ajan, puristuksen ja muutoksen kautta. Ja juuri siksi siitä tulee jotain poikkeuksellisen kirkasta, kestävää ja arvokasta.

Ehkä tämä on myös sinun muistutuksesi.
Se, mitä olet kokenut, ei ole rikkonut sinua, vaan muovannut sinua.

Hionut sinusta jotain ainutlaatuista – säihkyvän timantin.

 

Luota omaan rytmiisi.
Kaikki sinussa tietää jo suunnan.
Sinun tehtäväsi on vain kuunnella ja uskaltaa kulkea.

SMILE. SPARKLE. SHINE – Rakkaudella

suvi.sjoblom@suvia.life

Tuotan SuVia STORIES -sivustolle elämänmakuisia juttuja ja sisältöä kokonaisvaltaisesta holistisesta hyvinvoinnista, luonnonmukaisesta kauneudesta ja kosmetiikasta, terveellisestä & positiivisesta kehon- ja mielenhuollosta, vastuullisesta ja kestävästä elämäntyylistä, ravitsevasta ruoasta, matkustamisesta, ihmissuhteista sekä kulttuurista.

Koen elämäntehtäväkseni inspiroida, innostaa ja auttaa ihmisiä voimaan hyvin elämän eri osa-alueilla. SuVia STORIES on perustettu juuri tätä tarkoitusta varten –mediakanavaksi ja yhteisöksi juuri Sinulle ja kaikille, jotka kaipaavat elämäänsä hyvää, positiivista ja eheyttävää sisältöä kaikilla sen osa-alueilla.