Mitä jooga oikeastaan on? – Tuhansia vuosia vanha matka kehon, mielen ja itsensä äärelle
Jooga voi olla liikettä ja lepoa, hengitystä ja hiljaisuutta, voimaa ja pehmeyttä. Se voi haastaa kehoa tai pysäyttää kuuntelemaan sitä. Mutta joogamattoa, notkeutta tai täydellistä alaspäin katsovaa koiraa tärkeämpää on ehkä se, mitä tapahtuu, kun huomio kääntyy hetkeksi ulkomaailmasta sisäänpäin. Tuhansia vuosia vanhan joogan ytimessä elää edelleen yksi kiehtova ajatus – yhteys.
Kun puhumme joogasta, puhumme tänä päivänä helposti fyysisestä harjoituksesta. Varaamme joogatunnin, levitämme maton lattialle ja teemme asanoita eli jooga-asentoja. Joku etsii joogasta liikkuvuutta, toinen voimaa, kolmas helpotusta stressiin tai kiireiseen mieleen. Yksi rakastaa dynaamista flow’ta eli hengityksen rytmissä virtaavaa liikettä, toinen voisi viettää puolet elämästään joogassa bolsterin eli kehon tukena käytettävän joogatyynyn päällä Yin-joogassa.
Kaikki nämä voivat olla joogaa – mutta yksikään niistä ei yksin kerro, mitä jooga oikeastaan on.
Joogan maailmaan astuessa huomaa pian, että yhden oven takana on aina seuraava. Asanoiden rinnalta löytyvät hengitys ja meditaatio. Niiden takaa filosofia, etiikka, tietoisuus ja vuosituhansia vanhat kysymykset ihmisen suhteesta itseensä, toisiin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan.
Ehkä juuri siksi jooga on säilynyt elävänä niin kauan.
Se ei ole valmis vastaus siihen, kuinka meidän pitäisi elää. Se tarjoaa pikemminkin harjoituksen ja mahdollisuuden pysähtyä kuuntelemaan hieman tarkemmin – itseämme, kehoamme ja omaa mieltämme.
Mitä jooga oikeastaan tarkoittaa?
Sana yoga tulee sanskritin sanajuuresta yuj, johon liittyvät yhdistämisen ja yhteen liittämisen merkitykset. Siksi joogasta puhutaan usein yhteytenä.
Yhteytenä kehon ja mielen välillä. Hengityksen ja liikkeen välillä. Sisäisen kokemuksen ja ympäröivän maailman välillä.
Joogan filosofisissa traditioissa yhteyden ajatus ulottuu vielä paljon syvemmälle kysymyksiin tietoisuudesta, ihmisyydestä ja vapautumisesta.
Jooga ei syntynyt kuntosaliharjoitukseksi eikä kokoelmaksi näyttäviä asentoja. Sen juuret ulottuvat muinaiseen Intiaan yli kahden vuosituhannen taakse ja useisiin erilaisiin filosofisiin, hengellisiin ja harjoituksellisiin perinteisiin.
Joogalle ei kuitenkaan voida osoittaa yhtä syntyhetkeä tai perustajaa. Sen ajatukset ja harjoitukset kehittyivät pitkän ajan kuluessa, ja jo joogaa koskevat varhaiset lähteet kertovat monimuotoisesta perinteestä.
Joogan historia ei myöskään ole yksi suoraviivainen kertomus, jossa joku keksi joogan ja muut jatkoivat siitä. Traditiot ovat vuosisatojen aikana kehittyneet, haarautuneet, kohdanneet toisiaan ja saaneet uusia muotoja.
Jooga on siis yhtä aikaa hyvin vanhaa – ja alati muuttuvaa.
Jooga oli olemassa kauan ennen joogamattoa
Joogaan liittyviä ajatuksia ja harjoituksia esiintyy vanhoissa intialaisissa teksteissä jo kauan ennen nykyisen kaltaisen fyysisen joogakulttuurin syntyä.
Yksi tunnetuimmista klassisen joogan teksteistä on Patañjalin Yoga Sutra. Patañjali ei keksinyt joogaa, vaan kokosi ja systematisoi jo olemassa olleita joogisia ajatuksia ja harjoituksia.
Jos Yoga Sutra toi ensimmäisenä mieleesi Kama Sutran ja suupielesi ehti jo nousta pieneen virneeseen, et varmasti ole ainoa. Ja kyllä – sanoilla on oikeastikin yhteys.
Sanskritin sūtra tarkoittaa kirjaimellisesti lankaa, mutta sillä viitataan myös tiiviiseen opetukseen tai aforismiin ja tällaisista opetuksista koostuviin teksteihin. Kāma puolestaan tarkoittaa nautintoa, halua, rakkautta ja aistillista mielihyvää, joten kuuluisa Kama Sutra käsittelee seksuaalisuuden lisäksi paljon laajemmin nautintoa, rakkautta ja ihmissuhteita.
Yoga Sutrassa aiheena on jooga – ja siinä jooga näyttäytyy ennen kaikkea mielen ja tietoisuuden harjoittamisen tienä.
Patañjalin kuvaamassa joogassa puhutaan kahdeksasta joogan osa-alueesta:
- yama – eettiset periaatteet suhteessa muihin
- niyama – omaa elämää ja harjoitusta koskevat periaatteet
- asana – kehon asento
- pranayama – hengityksen tietoinen säätely
- pratyahara – huomion vetäminen pois ulkoisista aistiärsykkeistä
- dharana – keskittyminen
- dhyana – meditaatio
- samadhi – syvän keskittymisen ja tietoisuuden tila
Asana on siis vain yksi kahdeksasta.
Kun tämän tietää, tavallinen tunnin joogaharjoitus alkaa näyttää yhdeltä ikkunalta huomattavasti suurempaan maisemaan.
Jooga ei ole yhtä kuin asana
Länsimaisessa joogakulttuurissa fyysinen harjoitus on saanut hyvin näkyvän roolin. Ei siis ole ihme, että monelle jooga tarkoittaa ensimmäisenä juuri erilaisia asentoja ja niiden muodostamia harjoitussarjoja.
Sanskritin asana tarkoittaa asentoa tai istuinta. Klassisessa joogassa asanoiden maailma oli hyvin erilainen kuin nykyisten joogatuntien pitkät ja vaihtelevat liikesarjat. Asennon tarkoituksena oli ennen kaikkea olla vakaa ja riittävän vaivaton, jotta se saattoi tukea meditaatiota ja mielen harjoittamista.
Modernissa joogassa fyysinen harjoitus on laajentunut valtavasti. Samalla se on tuonut joogan miljoonien ihmisten ulottuville aivan uudenlaisilla tavoilla.
Fyysisen joogan kiinnostavimpia puolia ei ehkä lopulta ole se, mihin asentoon kehon saa taipumaan, vaan se, mitä kehossa alkaa harjoituksen aikana huomata.
Suuri osa meistä on tottunut tarkastelemaan kehoaan ulkopuolelta. Peilistä, valokuvista, vaatekoon, painon tai suorituskyvyn kautta. Arvioimme helposti sitä, miltä keho näyttää ja mihin se pystyy.
Joogamatolla näkökulma voi hetkeksi kääntyä toisinpäin.
Miltä kehossa tuntuu olla?
Asanassa huomio voi osua siihen, että toinen puoli kehosta liikkuu aivan eri tavalla kuin toinen. Hengitys saattaa muuttua pinnalliseksi juuri silloin, kun yrittää vähän liikaa. Hartiat nousevat kohti korvia, vaikka niiden kuvitteli olevan rentoina. Tai keho kertoo jo hyvissä ajoin, ettei se halua tänään pidemmälle – samalla kun mieli neuvottelee vielä muutamasta sentistä.
Siinä näkökulma kehoon alkaa muuttua. Keho ei ole enää vain jotakin, jota katsotaan, muokataan tai käsketään. Harjoituksen aikana siitä voi alkaa huomata asioita, jotka arjessa jäävät helposti huomaamatta – jännitystä, väsymystä, levottomuutta, voimaa, hengityksen muutoksia tai omia rajoja.
Hengitys rakentaa sillan kehon ja mielen välille
Joogassa hengitys ei ole vain liikkeen taustalla tapahtuva automaattinen toiminto.
Pranayama tarkoittaa joogaperinteessä hengityksen tietoiseen säätelyyn liittyviä harjoituksia. Erilaisia pranayama-tekniikoita on lukuisia, ja niiden tavoitteet ja toteutustavat vaihtelevat.
Hengitys voi rytmittää liikettä, suunnata huomiota tai muodostaa kokonaisen harjoituksen itsessään.
Siinä on jotain kiinnostavaa, että hengitys tapahtuu koko ajan ilman, että meidän tarvitsee ajatella sitä – mutta voimme myös tietoisesti vaikuttaa siihen.
Kun huomio siirtyy hengitykseen, myös kokemus tästä hetkestä voi muuttua.
Liikkeen keskellä hengitys voi kertoa, milloin tekeminen muuttuu puskemiseksi. Levossa sen rytmi voi vähitellen rauhoittua. Meditaatiossa hengitys voi antaa harhailevalle mielelle paikan, johon palata yhä uudelleen.
Tähän hetkeen.
Hengitys kulkee mukana kaikkialle. Siihen ei tarvita joogamattoa, erityistä tilaa eikä oikeastaan mitään muutakaan välineistöä.
Kun joogasta tuli trendi ja joogamatosta statussymboli
2000-luvun alussa joogasta oli tullut länsimaissa paljon muutakin kuin harjoitus. Se oli myös kulttuurinen ilmiö, elämäntapa – ja vähitellen kokonainen bisnes.
Muistan tuon ajan hyvin. Jooga tuntui olevan yhtäkkiä kaikkialla. Julkkiksia kuvattiin joogatunneilta poistumassa matot kainalossa, hyvinvointilehdet täyttyivät mind, body, soul -ajattelusta ja joogavaatteista alkoi muodostua kokonaan oma muotimaailmansa.
Ja kyllä, minäkin kuljin valtavirran mukana kuin uskollinen lammas.
Pelkkä joogatunnilla käyminen ei tietenkään riittänyt. Piti myös näyttää siltä, että joogaa harrastaa.
Tyylikkäät joogavaatteet päälle, matto kainaloon ja kaupungille. Olen melko varma, että vastaantulijat katsoivat kadehtien valaistunutta olemustani ja säteilevää auraani. Huolehdinhan sentään mielestäni, kehostani ja sielustani.
Mind, body, soul – you see.
Mitä muuta ihminen enää tarvitsi?
Paitsi ehkä uuden joogamaton.
Joogan suosio oli kasvanut länsimaissa jo vuosikymmenten ajan, mutta 1990-luvulla ja erityisesti 2000-luvun alussa siitä tuli näkyvä osa populaarikulttuuria. Madonna, Gwyneth Paltrow, Jennifer Aniston, Christy Turlington ja monet muut julkisuuden henkilöt yhdistettiin joogaan, ja media seurasi perässä.
Samalla ympärille kasvoi kokonainen teollisuus: joogamatot, vaatteet, studiot, retriitit ja elämäntapa, jonka saattoi myös ostaa.
Siinä on jotain hieman ironista, kun ajattelee, että joogaperinteissä on vuosisatojen ajan pohdittu muun muassa takertumattomuutta, itsehavainnointia ja mielen liikkeitä.
Silti joogabuumia olisi liian helppo katsoa vain kaupallistumisena.
Trendit voivat myös avata ovia.
Joku tuli joogaan selkäkipujen vuoksi. Toinen kaipasi vahvempaa kehoa. Kolmas rauhaa kiireiseen elämään. Neljäs ehkä Madonnan käsivarsia.
Ja joku meistä halusi vain näyttää hyvältä se joogamatto kainalossa.
Sillä ei lopulta ehkä ole niin paljon merkitystä, mistä ovesta joogaan astuu. Kiinnostavampaa on se, mitä löytää, jos jää tutkimaan maailmaa oven toisella puolella.
Mitä jooga voi antaa keholle ja mielelle?
Joogaa on tutkittu paljon myös hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta.
Tutkimuksissa jooga on yhdistetty muun muassa koetun stressin vähenemiseen sekä unen, tasapainon ja psyykkisen hyvinvoinnin tukemiseen. Joogaa on tutkittu myös esimerkiksi alaselkä- ja niskakivun sekä päänsäryn yhteydessä.
Tuloksia kannattaa kuitenkin lukea yhtä uteliaasti kuin muutakin joogaa koskevaa tietoa.
Kun tutkimuksessa sanotaan, että ihmiset ovat harjoittaneet joogaa, mitä he oikeastaan ovat tehneet?
Rauhallinen Yin-jooga, fyysisesti vaativa Ashtanga, Kundaliinijooga ja restoratiivinen jooga voivat olla kokemuksina hyvin erilaisia. Myös tutkimuksissa käytetyt joogamenetelmät, harjoitusten pituudet ja osallistujaryhmät vaihtelevat, mikä vaikeuttaa yksinkertaisten johtopäätösten tekemistä.
Joogan vaikutuksia tarkastellessa on kiinnostavaa myös se, ettei ihminen tule harjoitukseen pelkkänä kehona tai pelkkänä mielenä.
Mukana voivat olla liike, hengitys, keskittyminen, kehotietoisuus, lepo ja meditaatio – ja niiden lisäksi se elämä, jota ihminen on elänyt ennen kuin astui matolle.
Joskus merkityksellinen osa harjoitusta voi olla niinkin yksinkertainen asia kuin hetki, jolloin kukaan ei lähetä viestiä, mitään ei tarvitse suorittaa ja huomio saa olla omassa hengityksessä ja kehossa.
Yksi jooga, monta erilaista tietä
Ensimmäistä kertaa joogastudion tuntikalenteria katsoessa voi tuntua siltä kuin olisi vahingossa ilmoittautunut joogasanaston pääsykokeeseen.
Hatha. Vinyasa. Ashtanga. Yin. Kundaliini. Iyengar. Restoratiivinen. Yoga Nidra.
Mistä pitäisi tietää, mikä niistä on oma?
Hatha-jooga on historiallisesti laaja joogaperinne, mutta nykyisillä joogatunneilla nimellä tarkoitetaan usein rauhallisempaa fyysistä harjoitusta, jossa asanoihin jäädään hieman pidemmäksi aikaa.
Vinyasa-joogassa liike ja hengitys yhdistyvät virtaaviksi sarjoiksi. Harjoitus voi olla lempeä tai hyvinkin fyysinen riippuen tunnista ja ohjaajasta.
Ashtanga Vinyasa -joogassa harjoitus rakentuu ennalta määrättyihin asanasarjoihin ja on usein fyysisesti vaativa ja kurinalainen. Se on eri asia kuin Patañjalin ashtanga, jolla tarkoitetaan joogan kahdeksaa osa-aluetta.
Yin-joogassa asennoissa viivytään tavallisesti pidempään. Hitaus antaa aikaa huomata, mitä kehossa, hengityksessä ja mielessä tapahtuu, kun kiire liikkua seuraavaan asentoon katoaa.
Restoratiivisessa joogassa kehoa tuetaan esimerkiksi bolstereilla, peitoilla ja joogatiilillä niin, että asennoissa voidaan levätä mahdollisimman vähällä lihastyöllä.
Kundaliinijoogassa voidaan yhdistää liikettä, hengitysharjoituksia, meditaatiota, mantroja eli toistettavia sanoja tai äänteitä sekä mudria eli käsien ja kehon symbolisia asentoja. Perinteeseen liittyy myös käsityksiä energiasta ja tietoisuudesta.
Yoga Nidraa kutsutaan usein joogiseksi uneksi. Siinä keho lepää paikallaan samalla, kun huomio kulkee ohjatun harjoituksen mukana syvän rentoutumisen ja tietoisen levon rajamailla.
Eikä lista lopu tähän.
Mutta tarvitseeko oma jooga lopulta edes nimeä?
Jooga voi olla enemmän kuin harrastus
Kaiken tämän runsauden keskellä joogassa kiehtoo sen pohjimmainen yksinkertaisuus.
Harjoitus ei tarvitse ympärilleen kovin paljon.
Ei täydellistä joogastudiota. Ei kallista mattoa. Ei tietyn merkkisiä vaatteita. Ei edes valmista kuudenkymmenen minuutin harjoitusta.
Joogan vanhoissa traditioissa harjoitus saattoi olla hyvin askeettista ja riisuttua. Nykyinen joogamaailma on toisenlainen, eikä meidän tarvitse palata luolaan Himalajalle löytääksemme joogasta jotain olennaista.
Joskus oma jooga voi olla muutama liike olohuoneen lattialla.
Hengitys, jota jää hetkeksi kuuntelemaan.
Asento, johon keho tuntuu juuri tänään kaipaavan.
Hiljaisuus, jossa huomaa ensimmäistä kertaa koko päivänä, mitä itselle oikeastaan kuuluu.
Oma harjoitus ei myöskään näytä joka päivä samalta. Eikä tarvitsekaan.
Keho muuttuu. Mieli muuttuu. Elämäntilanteet, vuodenajat, voimavarat ja tarpeet muuttuvat. Harjoitus, joka tuntui oikealta kymmenen vuotta sitten, ei välttämättä ole sitä tänään.
Toisinaan keho kaipaa liikettä ja voimaa, toisinaan lähes täydellistä pysähtymistä.
Ehkä joogatyylin nimeä kiinnostavampi kysymys onkin:
Mitä minä tarvitsen tänään?
Siinä joogasta alkaa vähitellen tulla jotain muuta kuin ulkoa opeteltu harjoitus. Se muuttuu vuoropuheluksi oman kehon ja mielen kanssa.
Ohjaaja voi näyttää suunnan. Traditiot tarjoavat vuosituhansien aikana syntynyttä tietoa ja filosofiaa. Erilaiset joogasuuntaukset voivat antaa työkaluja, joita emme olisi itse koskaan löytäneet.
Mutta kukaan toinen ei voi tuntea sisältäpäin sitä kehoa, jossa sinä elät.
Ehkä kiinnostavin jooga ei siksi välttämättä ole se, joka näyttää eniten joogalta.
Vaan se, jossa ihminen alkaa vähitellen tunnistaa, miltä hänen oma joogansa tuntuu.
Entä jos en ole notkea?
Tämä lienee yksi sitkeimmistä joogaan liittyvistä ajatuksista: ensin pitäisi tulla notkeaksi ja sitten voisi mennä joogaan.
Se on vähän sama kuin päättäisi opetella soittamaan pianoa vasta sitten, kun osaa jo soittaa pianoa.
Jooga ei edellytä tietynlaista kehoa.
Kehomme ovat rakenteeltaan erilaisia. Liikkuvuuteen vaikuttavat nivelten rakenne, sidekudokset, lihaksisto, aikaisempi liikkuminen, ikä ja lukemattomat muut asiat. Sama asana ei siksi koskaan näytä kaikilla samalta.
Eikä sen tarvitse.
Joogaa varten ei myöskään tarvitse muuttua tietynlaiseksi ihmiseksi.
Sinun ei tarvitse olla henkinen, kiinnostunut joogafilosofiasta tai uskoa energiakeskuksiin. Sinun ei tarvitse meditoida, polttaa suitsukkeita, omistaa kristalleja tai vaihtaa ruokavaliotasi vegaaniseksi. Ei tarvitse pukeutua pellavaan, halata puita tai lähteä etsimään itseään Intiasta.
Saat toki tehdä näitä kaikkia, jos ne ovat sinun juttusi.
Mutta ne eivät ole pääsylippu joogaan.
Joogaan voi tulla ihminen, joka etsii hengellistä polkua – ja aivan yhtä hyvin ihminen, joka ei koe itseään lainkaan henkiseksi. Sinne voi tulla jäykkä toimistotyöläinen, tavoitteellinen urheilija, stressaantunut yrittäjä, eläkeläinen, parikymppinen tai ihminen, joka haluaa vain saada selkänsä tuntumaan vähän paremmalta.
Joogan ei tarvitse myöskään johtaa mihinkään sitä suurempaan.
Jos sinulle jooga on tunti, jonka aikana liikut, hengität ja tunnet olosi sen jälkeen hyväksi, se saa riittää. Jollekin toiselle sama harjoitus voi vuosien myötä avata oven meditaatioon, joogafilosofiaan, henkisyyteen tai aivan uudenlaiseen tapaan tarkastella itseään.
Kumpikaan ei joogaa väärin.
Ehkä juuri siinä on yksi joogan hienouksista: sinun ei tarvitse ensin sopia joogan maailmaan.
Jooga saa löytää oman muotonsa sinun maailmassasi.
Mutta notkeuden tavoittelun taakse kätkeytyy vielä kiinnostavampi kysymys: miksi meidän pitäisi joogassakin suorittaa?
Elämme maailmassa, jossa olemme oppineet mittaamaan lähes kaikkea tuloksilla. Enemmän, nopeammin, tehokkaammin, pidemmälle. Kehitystä pitäisi tapahtua, ja mielellään niin, että sen voi myös nähdä, mitata tai ainakin merkitä johonkin sovellukseen.
Ei siis ole kovin yllättävää, että tuomme saman ajattelutavan mukanamme myös joogamatolle.
Vieressä oleva pääsee syvemmälle eteentaivutukseen. Minäkin haluan.
Eilen sain sormet lattiaan. Tänään en saa. Mikä minussa on vikana?
Asana tuntuu pahalta, mutta ehkä vielä vähän pidemmälle. Kyllä minä pystyn.
Joogasta syntyy kilpailu, vaikka kukaan ei olisi järjestänyt kilpailua. Vastustajana voi olla viereisen maton joogi – tai oma eilinen minä.
Olen nähnyt saman ilmiön joskus erityisen hauskasti miehille suunnatuissa niin sanotuissa äijäjoogissa. Joogan kynnystä on haluttu madaltaa tekemällä harjoituksesta miehekkäämpää ja fyysisempää, mutta samalla mukaan saattaa hiipiä meille kovin tuttu suorittamisen logiikka: loppuun asti mennään vaikka hampaat irvessä ja melkein veren maku suussa.
Periksi ei anneta.
Paitsi että joogassa juuri se voi joskus olla koko harjoituksen kiinnostavin kohta.
Mitä tapahtuu, jos en pakotakaan?
Jos pysähdyn ennen kuin kehoni joutuu huutamaan saadakseen minut kuuntelemaan?
Jos hyväksyn, että tänään tämä riittää?
Joogassa keho ei ole kone, josta pitäisi saada jokaisella harjoituskerralla hieman enemmän suorituskykyä irti. Sama keho voi olla maanantaina vahva ja liikkuva, keskiviikkona väsynyt ja jäykkä ja sunnuntaina jotakin aivan muuta. Uni, stressi, hormonit, kuormitus, palautuminen, mieliala ja elämä itsessään kulkevat matolle kanssamme.
Siksi oma harjoitus voi näyttää tänään erilaiselta kuin eilen.
Ehkä joogan kiinnostavampi kysymys ei olekaan kuinka pitkälle pääsen?
Vaan:
Mitä kehoni kaipaa juuri tänään – ja mihin se pystyy juuri tässä ja nyt?
Joskus vastaus on enemmän liikettä. Joskus vähemmän. Joskus haastaminen tuntuu hyvältä. Joskus kaikkein vaikein harjoitus voi olla se, että uskaltaa hellittää.
Ja ehkä siinä piilee yksi joogan hienoimmista vastavoimista suorittamisen kulttuurille.
Matolla ei tarvitse voittaa vieressä olevaa ihmistä.
Ei edes eilistä itseään.
Jooga ei pyydä sinua tulemaan miksikään
Elämme ajassa, jossa lähes kaikesta voi tehdä projektin.
Pitäisi olla tehokkaampi, vahvempi, terveempi, tietoisempi, rauhallisempi ja tietenkin samaan aikaan paremmin palautunut.
Joogastakin voi helposti tulla uusi kohta itsensä kehittämisen loputtomalle tehtävälistalle.
Tai sitten matolle voi tulla sellaisena kuin tänään on.
Joskus harjoitus on voimakas ja virtaava. Toisena päivänä keho kaipaa muutamaa rauhallista liikettä. Joskus kiinnostavinta on hengittää. Joskus maata hiljaa.
Ehkä joogassa ei aina tarvitse päästä mihinkään.
Jooga saattaa sen sijaan tehdä näkyväksi jotakin, mitä emme ole kiireessä huomanneet.
Sen, että leukaperät ovat olleet puristuneina koko päivän.
Sen, että hengitys on jäänyt pinnalliseksi.
Sen, että väsyttää enemmän kuin haluaisimme myöntää.
Tai sen, että kehossa on tänään valtavasti energiaa ja se haluaa liikkua.
Mikään näistä ei ole oikeampi vastaus kuin toinen.
Ne ovat havaintoja.
Ja havainnoista alkaa vähitellen syntyä yhteys.
Voisiko jooga olla tapa tutustua itseensä?
Joogaa voi harjoittaa hyvin monesta syystä.
Joku tulee matolle liikkumaan, lisäämään liikkuvuutta tai voimaa. Toinen etsii omaa aikaa tai rauhallisempaa hetkeä päivään.
Jollekin joogan filosofia, meditaatio, henkisyys tai tietoisuuden tutkiminen muodostuvat tärkeäksi osaksi harjoitusta. Toinen ei tarvitse niistä mitään voidakseen rakastaa joogaa.
Joogan ei tarvitse merkitä kaikille samaa.
Suhde siihen syntyy kokemuksesta.
Harjoituksen aikana voi vähitellen alkaa huomata, miten reagoi silloin, kun jokin ei onnistu. Milloin puskee eteenpäin, vaikka voisi hellittää. Milloin mieli yrittää päättää kehon puolesta. Tai kuinka vaikeaa – ja joskus vapauttavaa – voi olla olla hetken tekemättä yhtään mitään.
Kun matolle astuu tarpeeksi monta kertaa, voi huomata alkavansa kuunnella muutakin kuin ohjaajan ääntä.
Omaa hengitystä.
Omaa kehoa.
Omaa mieltä.
Ehkä vähitellen myös sitä hiljaisempaa ääntä kaiken muun alla.
Ja kenties juuri siinä joogan tuhansia vuosia vanha ajatus yhteydestä voi muuttua filosofiasta omaksi kokemukseksi.
Ei siksi, että joku toinen kertoi, miltä joogan pitäisi tuntua.
Vaan siksi, että pysähdyit itse kuuntelemaan.
