Kun kevät kuormittaa
Kevätmasennuksen syyt, oireet ja keinot helpottaa oloa
Kevätmasennus on todellinen, kehollinen kokemus – eikä sitä paranneta pelkällä positiivisuudella. Tässä artikkelissa avaamme, miksi kevään valo saattaa kuormittaa hermostoa, miltä se tuntuu kehossa, ja ennen kaikkea: mitä voi tehdä helpottaakseen oloaan ja löytääkseen tien kohti kevättä, joka ei kuormittaisi ja ahdistaisi.
Huhtikuu on täynnä lupauksia. Ikkunoista tulvii valoa, kadut kuivuvat, linnut palaavat ja sosiaalinen media on täynnä kuvia auringossa hymyilevistä ihmisistä. Kevät on se vuodenaika, johon liitetään toivo, uusi alku ja energia – ja juuri siksi se voi tuntua niin yksinäiseltä niille, joille se tuo mukanaan jotain aivan muuta.
Jos olet joka kevät huomannut, että muut tuntuvat heräävän henkiin samalla kun sinä painut syvemmälle väsymykseen, levottomuuteen tai masennukseen, et ole kuvitellut asiaa. Kevätmasennus on tunnistettu ilmiö, jolla on selkeät biologiset juuret. Se ei kerro heikkoudesta eikä kiittämättömyydestä – se kertoo siitä, miten juuri sinun hermostosi ja kehosi reagoivat vuodenajan muutokseen.
Kevätaurinko muuttaa kehosi rytmin
Monet ajattelevat valon lisääntymistä yksinkertaisesti näin: enemmän aurinkoa, parempi ja pirteämpi mieli. Todellisuus on hivenen toisenlainen ja monimutkaisempi.
Keväällä päivä pitenee Suomessa hämmästyttävän nopeasti – jopa useita minuutteja päivässä – ja tämä nopeus on juuri se, mikä horjuttaa herkkää tasapainoa kehon sisällä.
Aivojen käpylisäke on jatkuvasti tarkkaavainen: se aistii silmien kautta, paljonko valoa ympäristöön tulee, ja säätää sen mukaan melatoniinin eli pimeähormonin tuotantoa. Talvella keho on tottunut pitkään melatoniinisykliin, joka ylläpitää unen ja valveillaolon rytmiä. Kun valo lisääntyy äkillisesti, käpylisäke joutuu tekemään nopean korjausliikkeen. Eikä tämä korjaus tapahdu aina sulavasti.
Melatoniinin tuotanto vähenee, nukkumaanmenoajat siirtyvät, uni jää lyhyemmäksi – ja tämä kaikki tapahtuu usein niin hitaasti ja huomaamattomasti, että sitä ei yhdistä päivittäiseen väsymykseen, ärtyneisyyteen tai ahdistukseen. Keho on jo reagoinut kauan ennen kuin mieli ehtii käsittää, mitä on tekeillä.
Serotoniini – kun keväinen energiapiriste muuttuukin sisäiseksi myrskyksi
Kevättä usein verrataan luonnolliseen mielialalääkkeeseen, ja tähän on syynsä: valon lisääntyminen stimuloi aivojen serotoniinin tuotantoa. Serotoniinitasojen nousu näkyy monella energisyytenä, innostuksena ja hyvänä olona.
Se on juuri se tunne, kun kevätaurinko osuu kasvoille ja tuntuu kuin painolasti putoaisi harteilta.
Mutta kaikilla hermostot eivät reagoi tähän muutokseen tasaisesti. Jos hermostosi on jo valmiiksi kuormittunut – pitkittyneen stressin, ylikuormituksen tai aiempien vaikeiden kokemusten takia – serotoniinin nopea nousu ei tunnukaan keveydeltä. Se tuntuu levottomuudelta. Sisäiseltä paineelta, joka ei purkaudu mihinkään. Ylikierroksilla olemiselta ilman selkeää syytä.
Tämä on yksi kevätmasennuksen paradokseista: se voi tuntua enemmän ahdistukselta ja kiihtymykseltä kuin syvältä surulta. Olo on samanaikaisesti väsynyt ja ylikierroksilla, hidas ja levoton – ja tämä ristiriita itsessään voi tuntua hämmentävältä ja pelottavalta.
LUE MYÖS
Toukokuun kivi – Smaragdi
01.05.2025
Nocebo – kun mieli kuiskaa keholle tarinoita, joihin se uskoo
13.02.2026