Mitä äänen hoitava voima oikeastaan on? – Värähtelyn matka korvista kehoon ja hiljaisuuteen

Ääni voi rauhoittaa, herättää, lohduttaa ja liikuttaa. Se kulkee korvien kautta, mutta myös ihon, luiden ja hengityksen kautta. Mitä äänen hoitavasta voimasta oikeastaan tiedetään, ja miksi ihminen on aina etsinyt lohtua soivasta?

Ajattele hetki ääntä, joka rauhoittaa sinua.

Ehkä se on sade peltikatolla. Meren kohina. Takan rätinä. Rakkaan ihmisen ääni puhelimessa, vaikka hän ei sanoisi mitään erityistä. Laulu, jonka kuulit lapsena ennen nukahtamista.

Ja sitten ääni, joka saa hartiat nousemaan. Herätyskello. Porakone naapurissa. Liikenteen jatkuva humina. Puhelimen ilmoitusääni, joka katkaisee ajatuksen kesken.

Emme ehkä ajattele sitä arjessa, mutta ääni vaikuttaa meihin koko ajan. Se tulee luoksemme kysymättä. Silmät voi sulkea yhdellä räpäytyksellä. Korvia ei ihan yhtä helposti.

Siksi ääni on myös yksi vanhimmista tavoista, joilla ihminen on etsinyt rauhaa, yhteyttä ja parantumista. Rummun lyönti nuotion ääressä. Mantra, jota toistetaan hiljaa. Kehtolaulu. Kirkon urut. Äänimaljan pitkä, väreilevä sointi, joka tuntuu jatkuvan vielä senkin jälkeen, kun se on jo hiljentynyt.

Mutta mitä äänen hoitava voima oikeastaan on? Mikä siitä on tutkittua tietoa, mikä perinnettä ja mikä kaunista kauppapuhetta? Ja miten ääntä voi käyttää omassa arjessaan hyvinvoinnin tukena?

Mitä ääni oikeastaan on?

Ääni on värähtelyä.

Kun kitaran kieli, äänihuulet tai äänimaljan reuna alkaa värähdellä, se saa ympäröivän ilman liikkeeseen. Ilmanpaineen pienet vaihtelut kulkevat aaltoina eteenpäin, kunnes ne osuvat tärykalvoon. Sisäkorvassa värähtely muuttuu hermoimpulsseiksi, ja aivot tulkitsevat ne ääneksi.

Värähtelyn nopeutta mitataan hertseinä. Ihmiskorva kuulee tavallisesti noin 20 hertsin ja 20 000 hertsin välillä. Matalat äänet värähtelevät hitaasti, korkeat nopeasti.

Mutta ääntä ei kuulla pelkästään korvilla.

Matalat äänet tunnetaan myös kehossa. Rintakehässä, kun basso jyskyttää konsertissa. Vatsanpohjassa, kun ukkonen jyrähtää. Jalkapohjissa, kun raskas juna ohittaa laiturin. Ihossa on hermopäätteitä, jotka aistivat värähtelyä, ja keho reagoi ääneen kokonaisena.

Skotlantilainen lyömäsoittaja Evelyn Glennie menetti suurimman osan kuulostaan lapsena. Hänestä tuli silti yksi maailman tunnetuimmista lyömäsoittajista. Hän on kertonut kuuntelevansa musiikkia koko kehollaan, esiintyvänsä usein paljain jaloin ja tuntevansa soittimien värähtelyn ihollaan.

Saksalainen säveltäjä Ludwig van Beethoven alkoi menettää kuuloaan vähän alle kolmekymppisenä. Elämänsä viimeisinä vuosina hän oli lähes täysin kuuro, ja silti hän sävelsi juuri silloin osan merkittävimmistä teoksistaan, kuten yhdeksännen sinfoniansa. Kun sinfonia esitettiin ensimmäisen kerran Wienissä vuonna 1824, yksi laulajista käänsi hänet kohti yleisöä, jotta hän näkisi aplodit, joita ei kuullut.

Beethovenin kerrotaan tunnustelleen musiikkia myös värähtelynä. Tarinan mukaan hän piti hampaidensa välissä puikkoa, jonka toinen pää nojasi pianoon, ja tunsi sävelet leukaluissaan. Ääni kulki luiden kautta sinne, minne korvat eivät enää yltäneet.

Suurin osa hänen musiikistaan syntyi kuitenkin sisäisen kuulon varassa. Vuosikymmenten työ oli painanut sävelet hänen mieleensä niin syvälle, että hän kuuli sinfonian päässään ja pystyi kirjoittamaan sen paperille. Ehkä juuri se tekee hänen tarinastaan niin koskettavan. Musiikki ei asunut vain hänen korvissaan. Se asui hänessä.

Ehkä juuri siksi ääni tuntuu joskus koskettavan meitä niin syvältä. Se ei jää korviin. Se kulkee läpi.

Kun korvat sulkeutuvat, keho alkaa soida

Moni meistä on lapsena painanut simpukan korvalle ja kuullut meren. Aikuinen on ehkä sanonut, että simpukka muistaa meren, josta se on tullut. Toinen on kertonut, että kuulet oman veresi kohinan.

Totuus on yhtä kaunis. Simpukka soittaa huonetta, jossa olet.

Ilmassa on aina hiljaista kohinaa. Ilman liikettä, kaukaista liikennettä, jääkaapin huminaa, omien liikkeidesi kahinaa. Simpukan kaareva ontelo toimii pienenä kaikukoppana. Se poimii kohinasta tietyt matalat sävyt ja vahvistaa niitä, samaan tapaan kuin pullo alkaa soida, kun sen suulle puhaltaa. Jäljelle jää pehmeä, aaltoileva humina, jonka mielemme tunnistaa mereksi.

Saman voi kokeilla kahvikupilla tai kuperalla kämmenellä. Mitä suurempi ontelo, sitä matalampi humina. Meluisassa huoneessa meri voimistuu, ja aivan hiljaisessa tilassa se lähes katoaa. Siitä tiedetään, ettei kyse ole verestä. Sydän ei lakkaa lyömästä, vaikka huone hiljenee.

Mutta kokeile sitten toista. Paina kämmenet tiukasti korvillesi ja ole hetki hiljaa.

Nyt humina tulee sinusta itsestäsi. Kun korvakäytävä sulkeutuu, kehon omat äänet, jotka kulkevat luiden ja kudosten kautta, voimistuvat. Kuulet hengityksesi, verenkiertosi ja käsiesi lihasten hiljaisen värinän, joka soi juuri tuolla matalalla, huminan taajuudella.

Simpukka soittaa ympäröivää maailmaa. Suljettu korva soittaa sinua.

Keho ei ole koskaan hiljaa. Se soi koko ajan. Emme vain yleensä kuule sitä.

Sama ilmiö selittää, miksi oma ääni kuulostaa nauhoitteelta niin vieraalta. Kun puhut, kuulet äänesi sekä ilman että kallon luiden kautta. Nauhoite tallentaa vain sen osan, joka kulkee ilmassa. Muut kuulevat sinut aina vähän eri tavalla kuin sinä itse.

Sukeltaja tuntee saman toisella tavalla. Veden alla maailma muuttuu. Ääni kulkee vedessä noin nelinkertaisella nopeudella ilmaan verrattuna, eikä korva enää toimi tavalliseen tapaan. Ääni tulee kehoon luiden kautta, ja sen suuntaa on vaikea erottaa. Meren humina, oma hengitys, kaukaisen veneen jyrinä. Ääni ei tule jostakin. Se ympäröi.

Kuurolle ihmiselle värähtely voi olla yksi tapa kuulla. Moni kuuro tuntee musiikin lattian, seinien ja oman kehonsa kautta. Bassorummun lyönnit tuntuvat jalkapohjissa ja rintakehässä, ja rytmin voi seurata tanssiessa ilman yhtäkään kuultua säveltä.

Suomalaistutkijat Sari Levänen, Veikko Jousmäki ja Riitta Hari tekivät tästä kiehtovan havainnon jo vuonna 1998. He tutkivat syntymästään asti kuuroa aikuista ja huomasivat, että kun hänen kämmeniinsä johdettiin värähtelyä, hänen aivoissaan aktivoitui kuuloaivokuori. Alue, joka kuulevalla ihmisellä käsittelee ääntä, oli oppinut käsittelemään kosketuksen kautta tulevaa värähtelyä.

Kuurous ei siis ole täyttä hiljaisuutta. Se on toisenlainen tapa aistia soiva maailma.

Ensimmäinen ääni, jonka kuulimme

Ihmisen kuulo kehittyy jo kohdussa. Raskauden loppupuolella sikiö kuulee äidin sydämen sykkeen, verenkierron kohinan, ruoansulatuksen äänet ja äidin äänen, joka kantautuu sekä ilman että kehon kautta.

Ensimmäinen maailmamme oli siis täynnä rytmiä ja soivaa ääntä.

Ehkä ei ole sattumaa, että tasainen, hidas rytmi ja matala hyräily rauhoittavat edelleen. Pienen vauvan vanhempi tietää sen vaistomaisesti. Vauvaa keinutetaan, hyssytellään ja hänelle lauletaan, vaikka kukaan ei ole koskaan erikseen opettanut, miten se tehdään.

Kehtolaulut ovat yksi ihmiskunnan yhteisimmistä kielistä. Harvardin yliopiston tutkija Samuel Mehr kollegoineen tutki laulua kymmenissä eri kulttuureissa ympäri maailmaa. Tutkimuksen mukaan laulua löytyy jokaisesta tutkitusta yhteiskunnasta, ja kehtolaulut tunnistettiin usein kehtolauluiksi, vaikka kuulija ei ymmärtänyt kieltä lainkaan.

Rauhoittava laulu kuulostaa samalta Suomessa, Japanissa ja Amazonin sademetsässä.

Ääni on kulkenut ihmisen mukana aina

Kauan ennen kuin kukaan mittasi hertsejä, ihminen tiesi, että äänellä on voimaa.

Shamaanien rummut, buddhalaisten munkkien kurkkulaulu, intialaiset mantrat, gregoriaaninen laulu luostarien kivisissä saleissa. Australian alkuperäiskansojen didgeridoo. Afrikan rumpuperinteet. Lähes jokaisesta kulttuurista löytyy tapoja käyttää rytmiä, laulua ja soivaa ääntä rituaaleissa, juhlissa, surussa ja parantamisessa.

Antiikin Kreikassa Pythagoraan kerrotaan tutkineen sävelten matemaattisia suhteita yksikielisellä soittimella. Hänen nimiinsä liitetään myös ajatus taivaankappaleiden musiikista, harmoniasta, joka soi koko maailmankaikkeudessa.

Meillä Suomessa ääni on kulkenut samaa matkaa. Kalevalassa Väinämöinen tekee ensimmäisen kanteleen hauen leukaluusta, ja kun hän soittaa, koko luonto pysähtyy kuuntelemaan. Runolaulajat kantoivat tarinoita ja muistoja sukupolvelta toiselle laulamalla. Karjalaiset itkuvirret antoivat surulle äänen. Saamelaisessa joiussa ei lauleta jostakin, vaan joikataan itse ihminen, paikka tai eläin.

Ääni on ollut tapa muistaa, surra, juhlia ja olla yhteydessä. Se on ollut lääke ennen kuin sitä kutsuttiin lääkkeeksi.

Miten ääni vaikuttaa hermostoon?

Kuulo on aistimistamme valppain. Se toimii myös unessa ja silloin, kun katse on suunnattu muualle. Kuulon tehtävä on ollut pitää meidät hengissä. Rasahdus pensaassa, oksan katkeaminen, äkillinen huuto. Hermosto reagoi niihin salamannopeasti, usein ennen kuin ehdimme edes ajatella.

Siksi myös melu kuormittaa. Maailman terveysjärjestö WHO pitää ympäristömelua merkittävänä terveyshaittana, joka voi heikentää unta ja kuormittaa sydäntä ja verenkiertoa. Keho ei totu jatkuvaan meluun niin hyvin kuin luulemme. Se vain lakkaa kertomasta siitä meille.

Mutta sama herkkyys toimii myös toiseen suuntaan.

Musiikin vaikutuksia stressiin on tutkittu paljon. Vuonna 2020 julkaistussa laajassa meta-analyysissa koottiin yhteen yli sata satunnaistettua tutkimusta. Musiikin kuuntelu ja musiikkiin perustuvat menetelmät vähensivät sekä koettua stressiä ja ahdistusta että stressin fysiologisia merkkejä, kuten sykettä ja verenpainetta.

Rytmi vaikuttaa kehoon suoraan. Hidas musiikki voi rauhoittaa hengitystä ja sykettä, nopea taas kiihdyttää. Ruotsalaisen tutkijan Björn Vickhoffin tutkimusryhmä havaitsi, että kun kuoro laulaa yhdessä, laulajien sydämet alkavat kiihtyä ja hidastua samaan tahtiin. Laulaminen ohjaa hengitystä, ja hengitys ohjaa sydäntä.

Kun ihmiset laulavat yhdessä, heidän sydämensä lyövät kirjaimellisesti yhdessä.

Oma ääni hoitajana

Kaikkein lähin ja vanhin soitin on aina mukana. Se on oma ääni.

Laulaminen ja hyräily pidentävät uloshengitystä. Pitkä, rauhallinen uloshengitys on yksi kehon omista tavoista viestiä hermostolle, että vaaraa ei ole ja voi rauhoittua. Ehkä siksi monella on tapana hyräillä huomaamattaan silloin, kun tekee jotain rauhallista ja mieluisaa, ja ehkä siksi äiti hyräilee vauvalleen.

Hyräilyllä on myös yllättävä fysiologinen vaikutus. Ruotsalaistutkijat Eddie Weitzberg ja Jon Lundberg havaitsivat, että hyräillessä nenäontelon typpioksidipitoisuus nousi viisitoistakertaiseksi tavalliseen uloshengitykseen verrattuna. Typpioksidi on elimistön oma viestiaine, jolla on tehtäviä muun muassa hengitysteiden puolustuksessa ja verisuonten säätelyssä.

Moni suomalainen sanoo, ettei osaa laulaa. Ehkä joku on joskus sanonut niin koulun musiikkitunnilla. Ehkä ääni on vain jäänyt kurkkuun vuosien ajan.

Mutta keho ei arvostele. Hermostolle ei ole merkitystä, osuuko sävel kohdalleen. Sille merkitsee värähtely, hengitys ja se hetki, jolloin uskallat antaa äänesi kuulua.

Äänimaljat, gongit ja äänikylvyt

Viime vuosina äänikylvyt ovat nousseet yhdeksi hyvinvointimaailman kiinnostavimmista ilmiöistä. Ihmiset asettuvat makuulle joogamatoille ja peittojen alle, ja ohjaaja soittaa äänimaljoja, gongeja, kelloja ja muita soivia soittimia. Ääni kulkee huoneessa aaltoina, ja moni kuvailee kokemusta syväksi rentoutumiseksi, unenomaiseksi tilaksi tai tunteeksi siitä, että ääni kulkee kehon läpi.

Äänimaljoja kutsutaan usein tiibetiläisiksi, mutta niiden historia on monikerroksisempi kuin markkinointi antaa ymmärtää. Metallisia kulhoja on käytetty Aasiassa vuosisatojen ajan, mutta nykyinen äänimaljojen käyttö rentoutumisen ja meditaation välineenä on pitkälti viime vuosikymmenten ilmiö, joka on kasvanut erityisesti lännessä.

Sillä ei ole kokemuksen kannalta välttämättä suurta merkitystä. Mutta se on hyvä tietää.

Äänimaljaa ei aina soiteta vain ilmaan. Rentoutuksessa voidaan käyttää myös kehomaljaa, isompaa maljaa, joka asetetaan makaavan ihmisen vatsan tai selän päälle. Kun malja soi, sen värähtely ei kulje korviin pelkästään ilman kautta, vaan suoraan kehoon. Sen tuntee ihossa, kudoksissa ja syvällä sisällä.

Ihminen on suurelta osin vettä, ja vesi johtaa värähtelyä paljon ilmaa paremmin. Siksi kehomaljan sointi koetaan usein aivan eri tavalla kuin huoneessa kaikuva ääni. Moni kuvailee sitä tunteeksi, että ääni ei ole enää jossain ulkopuolella, vaan soi itsessä.

Entä mitä äänimaljoista tiedetään tutkimuksen valossa? Australialaistutkijat Jessica Stanhope ja Philip Weinstein kävivät läpi äänimaljojen terveysvaikutuksia käsittelevät tutkimukset vuonna 2020. Tieteellisesti arvioitavia tutkimuksia löytyi vain neljä. Niissä havaittiin myönteisiä muutoksia muun muassa ahdistuksessa, mielialassa, verenpaineessa ja sykkeessä, mutta tutkimuksia oli liian vähän ja niiden asetelmissa liian paljon epävarmuutta, jotta niistä voisi vetää varmoja johtopäätöksiä.

Se ei tarkoita, ettei äänimaljoilla olisi vaikutusta. Se tarkoittaa, että tutkimus on vasta alussa.

Äänimaljoista ja niiden maailmasta kerromme lisää omassa artikkelissaan.

Mitä äänestä oikeastaan voidaan tietää?

Äänen ja hyvinvoinnin ympärillä liikkuu paljon kaunista puhetta. Osa siitä perustuu tutkittuun tietoon, osa vuosisatojen perinteeseen ja osa puhtaaseen markkinointiin. Niiden erottaminen toisistaan ei ole aina helppoa.

Vahvinta näyttö on musiikin vaikutuksista stressiin, ahdistukseen ja kipuun sekä musiikkiterapiasta. Suomi on tässä edelläkävijä. Jyväskylän yliopistossa Jaakko Erkkilän johtamassa satunnaistetussa tutkimuksessa improvisatorinen musiikkiterapia tavallisen hoidon rinnalla lievitti masennusoireita selvästi enemmän kuin pelkkä tavallinen hoito. Hoitoon selvästi reagoineita oli musiikkiterapiaryhmässä merkittävästi enemmän.

Ohuempaa näyttö on monista suosituista väitteistä. Binauraalisista äänistä, joissa kumpaankin korvaan soitetaan hieman eri taajuutta, on tehty tutkimuksia, joissa on havaittu vaikutuksia esimerkiksi ahdistukseen ja keskittymiseen, mutta tulokset vaihtelevat paljon. Tiettyjen taajuuksien, kuten 432 tai 528 hertsin, erityisestä parantavasta voimasta kerrotaan verkossa paljon, mutta tutkimusnäyttö on hyvin vähäistä.

Tieteen tehtävä ei ole todistaa perinteitä oikeiksi tai vääriksi. Eikä perinteiden tarvitse odottaa tieteen hyväksyntää ollakseen ihmisille merkityksellisiä. Kehtolaulu ei tarvitse tutkimusta tullakseen lauletuksi.

Mutta kun joku lupaa, että tietty taajuus parantaa sairauden, on hyvä olla utelias ja kysyä: mistä tämä tiedetään?

Rehellisin vastaus äänen hoitavasta voimasta on ehkä tämä. Ääni vaikuttaa hengitykseen, sykkeeseen, tunteisiin ja mielen tilaan. Se voi rauhoittaa, lohduttaa, yhdistää ja auttaa jaksamaan. Se ei korvaa lääketieteellistä hoitoa, mutta se voi kulkea sen rinnalla. Ja joskus se on juuri se, mitä ihminen kaipaa.

Hiljaisuus on myös ääntä

Musiikin ja äänen keskellä on helppo unohtaa sen tärkein pari.

Italialainen lääkäri Luciano Bernardi tutki kollegoineen musiikin vaikutusta sydämeen ja hengitykseen. Tutkimuksessa kiinnostavimmaksi hetkeksi nousi lopulta kohta, jossa musiikkia ei ollut lainkaan. Kahden minuutin hiljainen tauko kappaleiden välissä laski sykettä, verenpainetta ja hengitystiheyttä enemmän kuin rauhallinen musiikki. Jopa lähtötasoa alemmas.

Hiljaisuus ei ole tyhjyyttä. Se on tila, jossa keho ehtii palautua.

Suomalaisille hiljaisuus on tuttu ystävä. Järven tyyni ilta, metsän rauha, hanki, joka vaimentaa kaiken. Ehkä emme aina huomaa, miten arvokasta se on, ennen kuin elämä täyttyy melusta.

Äänen kanssa työskentelevät sanovat usein, että ääni on vain puolet. Toinen puoli on se, mitä tapahtuu, kun ääni hiljenee.

Entä jos en osaa laulaa?

Tämä lienee yksi yleisimmistä syistä, miksi oma ääni jää käyttämättä.

Mutta äänen hoitava voima ei ole kiinni lahjakkuudesta. Hyräily suihkussa, laulu autossa, ohimenevä sävel tiskatessa. Ne kaikki ovat ääntä, värähtelyä ja hengitystä.

Kukaan ei arvostele sinua kotisi keittiössä. Eikä hermostosi pidä kirjaa nuoteista.

Joskus kaikkein vapauttavin hetki voi olla se, kun ääni pääsee ulos vuosien jälkeen. Huokaus, joka muuttuu ääneksi. Hyräily, joka muuttuu lauluksi. Ehkä vain yksi pitkä, matala ”mmm” uloshengityksen mukana.

Sinun ei tarvitse kuulostaa hyvältä. Riittää, että kuulostat itseltäsi.

Kuuntele, mitä sinussa soi

Äänen hoitavaa voimaa ei tarvitse etsiä kaukaa. Se voi alkaa siitä, että huomaa, millaisessa äänimaisemassa elää.

Mitä kuulet juuri nyt? Tietokoneen huminaa, liikennettä, lintuja, omaa hengitystäsi?

Ehkä voisit tänään sulkea silmät yhden kappaleen ajaksi ja vain kuunnella. Tai jättää kuulokkeet kotiin metsäkävelyllä. Hyräillä illalla ennen nukkumaanmenoa. Kokeilla äänikylpyä, laulaa kuorossa tai antaa itsellesi kaksi minuuttia hiljaisuutta keskellä kiireistä päivää.

Ääni on kulkenut ihmisen mukana kohdusta asti. Se on rauhoittanut, lohduttanut ja yhdistänyt meitä tuhansia vuosia.

Ehkä se odottaa yhä.

Että kuuntelisit.

Ääni & värähtely -teema jatkuu

Tämä artikkeli avaa SuVia STORIESin Ääni & värähtely -teeman. Tulevissa artikkeleissa sukellamme syvemmälle äänimaljojen, äänikylpyjen, laulun ja hiljaisuuden maailmaan, ja kerromme, mitä tutkimus niistä tietää.

Lähteet

1. de Witte M., Spruit A., van Hooren S., Moonen X. & Stams G.-J. (2020). Effects of music interventions on stress-related outcomes: a systematic review and two meta-analyses. Health Psychology Review 14(2). https://doi.org/10.1080/17437199.2019.1627897
2. Erkkilä J. ym. (2011). Individual music therapy for depression: randomised controlled trial. The British Journal of Psychiatry 199(2). https://www.cambridge.org/core/journals/the-british-journal-of-psychiatry/article/individual-music-therapy-for-depression-randomised-controlledtrial/A1CD72904929CECCB956F4F3B09605AF
3. Bernardi L., Porta C. & Sleight P. (2006). Cardiovascular, cerebrovascular, and respiratory changes induced by different types of music in musicians and non-musicians: the importance of silence. Heart 92(4). https://pmc.ncbi.nlm.nih.gov/articles/PMC1860846/
4. Vickhoff B. ym. (2013). Music structure determines heart rate variability of singers. Frontiers in Psychology 4. https://www.frontiersin.org/articles/10.3389/fpsyg.2013.00334/full
5. Weitzberg E. & Lundberg J. O. N. (2002). Humming greatly increases nasal nitric oxide. American Journal of Respiratory and Critical Care Medicine 166(2). https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/12119224/
6. Stanhope J. & Weinstein P. (2020). The human health effects of singing bowls: a systematic review. Complementary Therapies in Medicine 51. https://digital.library.adelaide.edu.au/items/01448a52-d279-4757-8a01-01cd69c990fa
7. Mehr S. A. ym. (2019). Universality and diversity in human song. Science 366(6468). https://hraf.yale.edu/documents/1260
8. Garcia-Argibay M., Santed M. A. & Reales J. M. (2019). Efficacy of binaural auditory beats in cognition, anxiety, and pain perception: a meta-analysis. Psychological Research 83. https://portalcientifico.uned.es/documentos/5fa07b2b299952440aae1be1
9. WHO (2018). Environmental Noise Guidelines for the European Region. https://www.who.int/europe/publications/i/item/9789289053563
10. Levänen S., Jousmäki V. & Hari R. (1998). Vibration-induced auditory-cortex activation in a congenitally deaf adult. Current Biology 8(15). https://research.aalto.fi/en/publications/activation-of-auditory-cortex-in-a-congenitally-deaf-adult-by-vib/